Maria oli päiväkodissa samassa ryhmässä Sinin kanssa. Maria suoritti peruskoulun kehitysvammaisten luokalla. Peruskoulun jälkeen Maria lähti Spesiaan opiskelemaan ja valmistui kiinteistönhoitajaksi. Töitä ei kuitenkaan löytynyt. Maria kuuli kavereiltaan Taitolasta. Maria soitti omalle sosiaalityöntekijälleen ja kertoi halustaan päästä tutustumaan Taitolaan. Sosiaalityöntekijä otti yhteyttä Taitolaan ja sopi ajan. Maria meni torstaiaamuna tapaamiseen. Taitolassa oli menossa aamujumppa. Kun Maria avasi oven, hän näki Sinin ja Mikaelin. Sini kertoi, että oli seurustellut Mikaelin kanssa jo vuoden ja että he molemmat työskentelivät Taitolassa. Sini kertoi siirtyvänsä oikeaan työpaikkaan ulkoalueiden hoitajaksi seuraavassa kuussa.